Olen Santeri Simonen, 18-vuotias abiturientti Haminan lukiosta. Minulla oli ilo ja kunnia päästä varjostamaan Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimitusjohtajaa Rasmus Roihaa NY Job Shadow – Päivä johtajana -tapahtuman puitteissa tiistaina 31. lokakuuta. Nuori yrittäjyys ry. eli NY edistää nuorten yrittäjyys- ja työelämätaitoja. Yhdistyksen ansiosta esimerkiksi NY Vuosi yrittäjänä -ohjelma ja NY-yrittäjyysleirit ovat ottaneet vahvan sijan kaikissa suomalaisen koulujärjestelmän asteissa. Henkilökohtaisesti olen NY-Alumni ja ollut mukana useissa NY-ohjelmissa sekä ollut myös Alumniyhdistyksen kautta viemässä toimintaa vahvasti eteenpäin.

Aloitimme päivän hotelli Presidentiltä, josta Rasmus koukkasi minut mukaansa taksilla. Suuntasimme kohti Keilaniemeä ja Microsoft Finlandia – agendalla oli päivän alkuun Keilaniemi-keskustelu. Aiheena oli tällä kertaa tekoäly ja sen mahdollisuudet, uhat sekä mukanaan tuomat muutokset. Pöydän ympärillä oli merkittäviä henkilöitä, kuten Microsoft Oy:n toimitusjohtaja Pekka Horo ja TEM:in tekoälyohjelman työryhmän puheenjohtaja Pekka Ala-Pietilä sekä poliittisten ryhmien edustajia.

Lounaan jälkeen vietimme iltapäivän Grannenfelt Financen perustajan Eeva Grannenfeltin ja hallituksen jäsenen Kirsi Larkialan kanssa keskustellen erilaisista rahoitusmalleista, joista myös Ohjelmistoyrittäjät ry:n jäsenet voivat hyötyä todella. Myös muita tulevaisuutta koskevia visioita käsiteltiin, mutta kaikki aikanaan. Grannenfeltilta meillä tulikin jo kiire Job Shadow -tapahtuman päätöstilaisuuteen SEB:lle, jossa paikalla olivat myös muut päivässä olleet 52 johtajaa ja 52 nuorta. Samassa tilaisuudessa juhlistettiin myös 15-vuotiasta Nuori Yrittäjyys -yhdistystä. Otettiin kuvia ja kilisteltiin maljoja sekä jaettiin todistukset. Rasmuksella tuli jo kiirus päiväkodin suuntaan, joten kiitimme ja kumarsimme. Totesimme myös, että eiköhän vielä joskus törmätä – sitä ei voi koskaan tietää.

Kokonaisuutena päivä oli erinomaisen loistava ja opettavainen! Sain käsityksen siitä mitä Ohjelmistoyrittäjät ry. tekee ja ennen kaikkea millaista on toimia edunvalvontajärjestön johdossa. Tällaisista tilaisuuksista – jotka voivat olla once in a lifetime -mahdollisuuksia – saa aina vahvistusta siihen, miksi kannattaa opiskella ja jaksaa tehdä duunia. Sillä pääsee pitkälle. Olen päässyt osallistumaan Job Shadow -tapahtumaan kerran aikaisemmin eläkevakuutusyhtiö Satu Huberin varjona ja kokemus oli erilainen jo kokoluokan vuoksi. Koen olevani etuoikeutettu, kun olen päässyt seuraamaan johtajia jo kahdesti eri näkökulmista. Olen saanut paljon irti – kiitos tästä mahdollisuudesta. Harmi, kun muu Ohjelmistoyrittäjien tiimi oli maailmalla, mutta eiköhän kahvit keitetä, jos jonain päivänä sattuisin Helsingissä liikkumaan.

Kiitos & onnea tulevaisuuden haasteisiin Rasmus ja Ohjelmistoyrittäjät – palaamme vielä jonain päivänä asiaan.

(PS. Upeeta, että teillä on noin huipputyyppi liidaamassa hommia – olette loistavissa käsissä!)Santeri Simonen

NY Alumni
Haminan lukio, JA Alumni Finland ry.

LinkedIn
@santeri_simonen

Lisätietoa Nuori Yrittäjyys -yhdistyksestä tästä.

Kuvat: Tapio Auvinen

Kirjoittanut Vieraskynä

Softanvoima kirjoittaa elämästä. Kaikesta tärkeästä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *